Valinnan vaikeutta

 

Tänään Kookengässä (tämänkin hauskan nimiuudistuksen kokoinen aukko minulla oli sivistyksessä) tulivat vastaan nämät ihanat kaverit. En osannut päättää, kummat otan. Joten uskokaa tai älkää, en ottanut kumpiakaan (!?!?)

Miljardi kukkaa – ja yksi mekko

Mistä on onnelliset tytöt tehty?

Pihasaunoista, omenapuista, tummista tulppaaneista,

tammenlehvistä, leikkimökeistä, ruusunnupuista, kirsikankukista,

mansikoista, neilikoista, kaivinkoneista, asuntolainoista,

vadelmista, viinimarjoista, unikoista ja uusista mekoista.

Niistä on pienet, onnelliset tytöt tehty.

 

 

 

 

 

 

Kevät toi, kevät toi...

Luumupuu kukkii.

Ja tämä blogi muuttuu nyt "Kastelli Plazia" -rakennusprojektiblogiksi.

Kävin eilen Ikeassa hakemassa ideoita ja kuvastoja. Eteisen ja keittiön kaapistot on jo melkein päätetty.

Tosiasia kun on, että tuli tässä ostettua just niin s**nan kalliit omenapuut (ja yksi luumupuu), että rahaa sille "unelmien talolle" ei oikein jäänyt. Ja koska rakennusbudjetissa tärkeimpiä ovat ne kaikki muut asiat, jotka vaikuttavat siihen että talo parinkymmenen vuoden kuluttua a) ei ole homeessa ja b) on yleensäkään pystyssä, joudun nipistämään jokaisesta asiasta sisätiloissa (Lue: vanhaan taloon olisin halunnut sen parketin, joka maksoi 60€/neliö, nyt varaa on johonkin, joka maksaa maksimissaan 20€/neliö. Tai muuten ei ole varaa vessanpönttöön.)

Paitsi että "unelmien talo" on tietysti suhteellinen käsite. Minulle tulee sellainen joka tapauksessa, koska päätän niin ja itse sen teen. Jos et saa sitä mitä haluat, ala haluamaan sitä mitä saat. Ja sehän tarkoittaa, että minä haluan Ikea-keittiön ja Ikea-vaatekaapit.

Kevät toi, kevät toi kaivurin.

Ja rakentaja kirjoitti nimensä tauluun.

Mitä jäljelle jää...

Vanha

Uusi

Näinhän se sitten vaan meni. Ehdimme asua Elon huvilassa noin neljä kuukautta. Ensimmäiset ongelmat havaittiin jo muuton aikoihin ja ne konkretisoituivat vain parin viikon asumisen jälkeen. Ja mitä enemmän avattiin, sitä enemmän tuli vastaan.

Poskiontelontulehduksia, nenäverenvuotoa, silmien kutinaa. Mitään suurempia terveysongelmia ei ole vielä ilmennyt, toivotaan ettei tule myöheminkään. Sydämen särkymistä ei lasketa terveysongelmaksi, koska sekin korjaantuu aikanaan. Kuulin jostain, että ihmiseltä menee n. 3 kuukautta päästä yli kriisistä. Ja kylläpä tässä on tullutkin itkettyä talven aikana. Jossain vaiheessa vielä kuvittelimme, että vanhassa vara parempi, senkun korjataan vaan. Ja kyllä, olen sen panukailani lukenut ja tiedän, että vanhan puutalon voi aina korjata. Mutta joskus on pakko tehdä isompia päätöksiä ja ottaa huomioon isompia asioita. Erään Hengitysliiton homekorjausneuvojan suositteleman korjausasiantuntijan sanoin: "En voi ottaa tällaista projektia nyt vastaan, mutta tapana on ollut kehottaa asiakasta miettimään tarkasti haluaako hommaan ryhtyä, jos korjauskustannus ylittää talon arvon. Teillä tämä olisi tullut vastaan."
 
Joten... nyt on uudesta jo sopimus tehty. Enää ei tarvitse pestä hiuksia joka aamu, koska niihin ei evakkoasunnossa tartu homeenhajua yön aikana. Nyt vaan tehdään hullun lailla alustavia töitä ennen kuin Kastellin pystysporukka pääsee paikalle.

Mitähän muuta? Olen leikannut ensimmäisen kerran omenapuut, löytänyt tontin reunalta raparperin, kääntänyt kompostia ja kantanut käsittämättömän määrän tavaraa roskikseen. Olen jo melkein suunnitellut uuden talon sisustuksen ja siirtänyt aikamoisen kasan tulppaaneja ja unikkoja vanhan talon reunalta pois uuden alta. Olen päättänyt uuden talon sähköpistokkeiden paikat.

Kyllä se siitä, niin kuin sanotaan. Elämä on, ja elämä voittaa.

Eh heh hee. He hee.

Minulla on uusi motto:
Kun on itkenyt tarpeeksi kauan, alkaa jossain vaiheessa taas naurattaa.

Se naurattaa myös, että jostain syystä tulin nimenneeksi blogin niin, että siinä ei ole mukana sanoja
"vanha talo", "rintamamiestalo" tai jotain muuta sellaista...

Koska pihasauna ja omenapuut minulla vielä on :D