sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Muistoja seinien takaa












Vanhan talon portaikkoa purettaessa sormipaneeliverhoilun takaa löytyi sikinsokin jos jonkinmoista tapettia. Sanomalehdet olivat vuodelta -57, ne oli siis laitettu 7 vuotta talon rakentamisen jälkeen. Miksi? Samalla oli näköjään maalattu portaat tummanruskeiksi. Millaiset ne olivat alunperin olleet? Talon rouva ja tytär (?) olivat kirjoittaneet nimensä tapetteihin. Arvasivatkohan he, että joku joksus ne löytäisi? 

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kakolan lipasto, osa 1

Tänään meille muutti uusi nettikirppislöytö. Varmastihan en voi sanoa, mutta tarinan mukaan kaveri on Kakolassa tehty, ikää sillä on varmaan kohta jo sata vuotta. Ellei ylikin. Se on vähän jalkapuoli, mutta minä aion pitää siitä hyvää huolta.

Enempää kuvia ei ole tarjolla nyt. Koska lipasto odottelee suihkussa, että iltapäivällä otan esiin hiekkapaperia, sudin ja valkoista kalustemaalia. 


Tyjannosaujus Jex ihmettelee jättiläislipastoa.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Koristeelliset paholaisen kätyrit


Sekosinpa sitten kaupassa, vaikka olin jo visusti päättänyt etten tähän leikkiin lähde. Kerää koko sarja, joo. Vain ihan vähän alle kuudella eurolla kahden viikon välein saat sitä ja tätä, ja sinusta tulee vähän parempi leipoja, vähän parempi keittiössä, vähän parempi nainen, vähän parempi äiti, vähän parempi vaimo!

Mut hei... Onhan toi nyt niin julmetun söpö. Ja sopii mun keittiöön. Ja onhan siinä oikeasti hyviä vinkkejä, mittataulukoita, pursotusopetusta ynnä muuta. Ja kaupan päälle tuli kolme tomusokerinripottelusabluunaa ja lehdille säilytyskansio.

Ja kun tällä viikolla sain säilytyskansion, niin kahden viikon kuluttua saan
- - rumpujen pärinää - -
pallopäisen muotoiluvälineen!






Ai niin, säilytyskansioon mahtuu 15 lehteä. Ja kansion mukana tuli tarranumerot 1–6. Eli lisää on ilmeisesti luvassa vaikka kui yrittäis vastaan taistella.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Olohuoneen hyllyvisio

Tarvitsen puulaatikoita! Antakaa puulaatikkonne minulle!
On nähkääs kirkas visio. Se näyttää tältä:


(Tuo musta aukkohan on tietysti telkkari, se olohuoneen kauhistus, joka on "pakko" olla, mutta jota ei mitenkään voi piilottaa. Vai voiko? Se jää nähtäväksi...)

 Idea jäi takataskuun jo viime vuonna sisustusputiikki Primaverasta:


Mutta...
Tehdäkö kuitenkaan itse vai lähteäkö haalimaan tulevaisuuden klassikoita?
Bongasin nimittäin, että Lundiakin on lähtenyt tälle linjalle: