Ideapankkitalletus

On se näppärää, kun on blogi. Ei tarvitse kirjoittaa kaikkia ideoita ylös miljoonille lappusille, jotka kuitenkin häviävät, tai tallentaa satoja netistä poimittuja ideoita selaimen kirjaimerkeiksi odottamaan, että kovalevy sanoo poks ja kaikki tärkeät ja mielenkiintoiset linkit pitää yrittää etsiä uudelleen (been there, done that). Blogissa ideapankki säilyy linkkeineen. Tänään löysin tämmöisen:

Styling and Salvage / Rupert Blanchard

Ja tämä on saman tekijän.

Molemmat myynnissä täällä:

http://www.elemental.uk.com

Postintuomaa

Minä olen nettishoppailija. Varsinkin kenkien.
Törmään usein samoihin kahteen ennakkokäsitykseen: "Miten uskallat ostaa kenkiä netistä, mitäs jos ne ei sovikaan?". Toinen on yleiskäsitys joidenkin nettikauppojen ilmiselvästä huonommuudesta verrattuna "oikeisiin kauppoihin", joissa myydään merkkituotteita. No, minä en oikeastaan juuri koskaan ole juossut merkkien perässä (paitsi silloin teininä kun kaikilla piti olla viis-nolla-ykköset tai sait väkitunnilla turpiis).

Uusissa sinisissä mummokengissäni on jotain todella suloista, ne ovat jotenkin oudolla tavalla epämummomaiset. Ja uusi perusmusta täyskellohelmoineen näyttää "ihan tarpeeksi"viiskytlukuiselta. Molemmat Elloksen alesta. Enkä tiedä kuinka "huono" nettikauppa Ellos voi olla, jos se myy mm. Clarksia, Fornarinaa ja Ticket to Heavenia?

No nyt näkyy!

Opettelen siis polttamaan puuta oikein. Ja pikkuhiljaa alkaa sytyttää, että miten se tapahtuu. Vaikka päältä päin sytyttäminen tekee (kuulemma) vähemmän nokea, niin sitä on ennestään jo joka paikassa. Seuraava Pihasaunan Niksipirkkanurkan vinkki kertookin siitä, että mitenkä sen lasiluukun sitten saa puhtaaksi? Ei, en suostu uskomaan, että se voisi olla näin yksinkertaista...


Mutta kyllä se vaan on. Kosteaan talouspaperiin otetaan tuhkaa, ja sillä hierotaan lasia.

Ennen – jälkeen:

 

Testasin pelkällä kostealla talouspaperilla ilman tuhkaa.
Ei onnistu, tulee suttua vaan.

Lisään tuhkaa, ja johan kirkastuu!

Lämmittää, tuoksuu ja nykyään myös valaisee!

Olen niin kade että vois vihreäksi luulla...

Joulunalusviikolla kävimme Mummin ja tyttären kanssa Kansallismuseossa nukkekotinäyttelyssä. Ja taaskaan mulla ei ollut oikeaa kameraa mukana, koska ei tullut mieleenkään että museossa olisi saanut kuvata. Mutta saihan siellä, tosin blogiin laittamiseen en kysynyt lupaa. Anteeksi taas, mutta tuskin Kansallismuseollakaan on mitään ilmaista mainosta vastaan?

Elämää minikerrostalossa.

Minisairaalan minileikkaussalissa tehdään ihan pieniä operaatioita vain.

Modernimpi miniolohuone.

Minimies lukee miniuutisia.

Asukkaat eivät ole sytyttäneet minitulta minitakkaan.
Ovat varmaan jossain minilomalla?

Minitaskulamppu valaisee minihuoneita.

Jättikattiloita minikeittiössä.

Mini-ihmisiä.

Minituolin korkeus on n. 5 cm.
Ihailen ihan ministi häntä, joka väkersi shakkinappulat.

Mini-illallinen on katettu!

Piru on irti

Mmmmitä hemmettiä, minunhan piti olla kukkaronnyörit tiukasti kiinni?

Mutta toisaalta, jos olen jo aiemmin päättänyt säästää johonkin, jonka ostan joka tapauksessa sitten kun taas on varaa, niin onko se kovin suuri paha jos ostan sen kuitenkin nyt kun se on tarjouksessa?
(Tällä logiikalla olen perustellut itselleni aika monet kenkäostoksetkin. Toimii aina.)

Jottamutta siinä sen kummempia. Isäntä soitti aamupäivällä: "Duunikaveri just kertoi, että Kodin Ykkösessä on Diablo miinus 30%. Haenko pois?" Kun Diablo-paketti sitten illemmalla saapui kotiin, käytiin seuraavanlainen keskustelu:
- Voi hemmetti, mun piti soittaa sulle takas että älä haekaan.
- No mä nyt hain jo.
- No kun mä mietin että ei meillä kyllä ole nyt varaa.
- He he he. Se miinus kolkyt prossaa olikin ollut eilen.
- ????
- Tänään oli miinus nelkyt prossaa.
- Älä viitti.
- Joo. Avataanko?
- No katotaan nyt sitten kun se kerran siinä on. Ei saatana se on hienompi ku kuvassa.
- Kokeillaanko paikalleen?

Joten logiikalla, jolla olen kenkäostoksetkin jo (kymmeniä kertoja) perustellut, Diablo-valaisin jää meille, siihen ruokapöydän päälle. Ympäristö sille on jo kertaalleen suunniteltu: keittiö täällä tulee jossain vaiheessa näyttämään samalta kuin edellinenkin keittiö.

P.S. Oikeesti hei, kuinka lapsellisen innostunut yhdestä lampusta voi olla? Kyllä voi.

Ennen - nyt, osa 3: pikku-WC

Vaihdoin "ennen – jälkeen" -tunnisteen muotoon "ennen – nyt". Koska taitaapi käydä niin, että mikään ei ole koskaan valmis tai lopullinen, ei varsinkaan nyt kun vielä makustellaan taloa ja mietitään, mitä sille tehdään. Mikään ei siis voi olla "jälkeen". Todennäköisesti puolen vuoden kuluttua kaikki on kuitenkin ihan eri tavalla. 

Joten tässä tulee Ennen – nyt, osa 3...

eli näin yhdistämme vaaleanpunaisen, vaaleansinisen, vaaleanvihreän, lilan,

luonnon- ja maalarinvalkoisen, keltaisen, sinisen, vihreän, punaisen, oranssin

ja ihan vaan muutamia muitakin värejä.

 Heh. Vaihdoin maton ja roskiksen jo ennen kuin sain ladattua ekat kuvat koneelle.

Mä rakastan tuota tapettia. Se vaan täytyy vaihtaa, koska on niin huonossa
kunnossa. Tavoitteena löytää joku samankaltainen.

Käsinkirjoitettu lappu löytyi postilaatikosta vähän muuton jälkeen.
Tällä seudulla liikkui joku "salaperäinen ilahduttaja", joka jätti näitä
myös ilmoitustauluille, asemalle, puistoon, aitohin...

Se on hattu, usko tai älä.

Todellista kierrätystä: kirppikseltä ostettu & Uusix-verstaan valmistama.

"Allaskaappi"

Tauluina äitini maalausharjoitelmia valoista, varjoista, vastaväreistä.
Hän meinasi heittää ne roskiin, koska "noihan nyt on vaan tuommoisia..."

Purkki ja sen kaverit

Inspiroituneena parista seuraamastani "sisustus & vanha talo" -blogista... peltipurkkeja!

Minulla on joku kiero suhde vanhoihin (ja joihinkin uusvanhoihin) peltipurkkeihin,

ja niin tuntuu olevan monella muullakin :)

Muuton jälkeen vasta osa on päässyt käyttöön. Jostain syystä juuri nämä lempparini ovat jääneet käyttämättöminä kaappeihin (Fazer, Sellotape, Jubileums & 3 kpl uusia Mikki Hiiren kahvipurkkeja). Ne odottelevat piilossa sitä juuri oikeaa paikkaansa.

Mint Humbugs miehen mummolasta, Lakritsit Mummulta, samoin ruusupurkit.

(Ja tuon pienen lasipullon etikessä muuten lukee: Helsingin ilmaa).

Do it "yourself": liinavaatekaappi

Meillä on siis kaappi, joka on ollut talossa ilmeisesti alusta saakka. Edelliset omistajat eivät ottaneet sitä mukaansa, koska se heidänkin mielestään kuului tänne, ja kaunotar/hirviö muutti yläkerran aulasta makkariin.

"Olumpialaisia ei ole Suomessa 52" ?

Kaapissa ei ole enää hyllyjä, mutta joskus on ollut, koska kannakerimoille on paikat. Ja olishan se kiva, jos liinavaatekaapissa olisi hyllyt. On perin kettumaista penkoa vilttiä sieltä pohjalta, kun päällä on kolmesataa kiloa lakanoita. 

Ja näin siis tehdään vanhasta astiapyyhekaapista liinavaatekaappi:

Kaivetaan esiin käytöstä poistettu turvaportti.

Komennetaan ukko liiteriin sahaamaan.
(Klassikko "mä rupeen nyt sit tekeen
tätä ite ku sä et kerran..." toimi taas.)

Otetaan itse sillä välin vähän tunnelmakuvia...

...ja ihastellaan kaapin pohjalle unohtuneita
superhienoja kirppislöytökaakeleita.

Asennetaan Ikean just syvyydeltään oikeat hyllyt paikoilleen, hinta 5€/kpl,
ja ihmetellään, että mikäs tälle kameralle nyt tuli.

Saadaan hermoromahdus, kun hyllyt mäjähtävät alas, ja
komennetaan ukko hommiin "jos kerran osaat prkle"

Tuskaillaan verhojen, lakanoiden
ja pöytäliinojen järjetöntä määrää.

Ja täytetään jälleen yksi banaanilaatikollinen Kierrätyskeskukseen vietäväksi!
(Huom. Käsilaukkujen täytyy mahtua ylähyllylle.)