Omenankehrääjäkoi

Vihulainen on iskenyt omenapuihin. Nopean googlailun ja naapurin konsultoinnin jälkeen selvisi, että uuden ystäväni nimi taitaa olla omenankehrääjäkoi. Sukua tuomenkehrääjäkoille, joka kietoo tuomen valkoiseen iljettävään harsoon. Jostain nettiartikkelista opin, että ötökkä tekee verkkoa aiheuttaakseen toukkia etsivissä linnuissa "ällötysrefleksin". No juuri sitä se aiheuttaa minussakin.

Marttojen sivuilta löytyy kuitenkin jälleen kerran niksi. Mitä eivät Martat osaa neuvoa, sitä ei tarvita, ja kaiken voi taaskin ratkaista mäntysuopaliuoksella. Siitähän tulis jo McGyverkin kateelliseksi, joten suihkepullo käteen ja tikkaille. Voi siis todellakin ällötys, mitä hommaa. Ruiskin ensin (uudella supersuihkupullollani) mäntysuopavettä harsokoteloihin ja sitten hanskat käsissä ja talouspaperin kanssa nyhdin kituvia toukkia seittipesineen irti oksista. Seittiharso on todella vahvaa – ja märkänä mukavan venyvää. Yök.

Voi kumpa tämä oikeasti olisikin näin helppoa, mutta tuloksia näkyy sitten ajan kanssa. Nokkosvesi on uittumassa, huomenna ruiskin sitä niihin seittipesäkkeisiin, joita en yltänyt poistamaan. Kuolkoot sinne, pirulaiset.

Seuraavaksi opiskelenkin sitten vähän lisää esim. omenakirvasta, omenankellastajapunkista ja pienestä punaisesta omenaleikkurista, joka siis ei ole keittiövekotin vaan parin millin mittainen ötökkä, omenakempistä, jonka torjumiseen ilmeisesti riittää pelkkä rasvaton maito sekä omenakääriäisestä, joka on se omenan sisään tiensä syövä kaveri.

Tervetuloa omenapiirakalle syksyllä!