Tänään kävimme kirjoittamassa nimet oman, nykyisen kotimme alkukauppapapereihin. Jännitin enkä oikein osaa sanoa, miksi. Ehkä nimen laittaminen paperiin on se viimeinen piste; paluuta ei ole? Nyt luovutan jollekulle toiselle oman kotini, lapseni syntymäkodin, kodin jonka ovessa vieläkin lukee tyttönimeni. Jollekulle, joka ei tiedä, mikä niistä kaikista katkaisijoista oikeasti sytyttää olohuoneen valon, mistä kohtaa keittiöstä on purettu kaappeja tai miten tämä asunto eroaa viereisestä. Jollekulle, joka ei tunne naapureitani eikä osaa lähikaupan hyllyjärjestystä – saati tietäisi, mikä on se "viimeinen hetki" lähteä ovesta niin, että vielä ehtii juosta junalle.
Ha! Kuulostaa siltä, että olisin jotenkin onneton? Höpön löpön. Minä muutan rintamamiestaloon! Surumielinen saa olla, totta kai. Mutta surullinen? Ha! Materiaa tulee ja menee. Hei haloo, minulla on kohta kirsikkapuu!
Ja jos en olisi tänään mennyt allekirjoittamaan kauppakirjaa, en olisi myöskään käynyt Virgin Oil -ravintolassa lounaalla. Mutta koska menin, ja kävin, minulla on nyt - ta daa - ensimmäinen idea (edessä väistämättä lähivuosina olevaan) kylpyhuoneremonttiin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti