Kotimme on täynnä pahvilaatikoita. Niitä on pinoissa keittiön nurkissa, kirjahyllyssä, ikkunapöydällä, vaatekaapeissa, portaikon alla. Suurin osa niistä on Pirkka-banaanilaatikoita, kiitos vastapäisen K-supermarketin avuliaan henkilökunnan.
Muuttoon on yli kuukausi, mutta olen aloittanut pakkaamisen aikoja sitten. Rrrrrrrrreilusti ennen kuin olisi tarvinnut. Minä kun nyt vaan olen tämmöinen. Haluan tehdä asioita valmiiksi ennen kuin niiden täytyy olla valmiita. Ettei tarvitse sitten hiki hatussa viimeisenä iltana, kun on jo oikeastaan myöhäistä. Siksi perheeni joutuu elämään laatikkomaailmassa, jossa menet etsimään kaapista pumpulipuikkoja vain huomataksesi että banaanilaatikot ovat syöneet koko kaapin.
Laatikkomaailmassa päässäni soi koko ajan yksi biisi, josta myös otsikko. Vaikka meidän laatikoillamme ei ole yhtään mitään tekemistä tämän biisin sanoituksen kanssa koska siinä on kyse jostain paljon enemmän filosofisesta, vaikka meidän boksimme eivät ole kovinkaan "little"... alkaa se soimaan päässäni joka kerta kun törmään kotimme jokaisen nurkan vallanneeseen laatikoiden armeijaan.
Siis noin 30 kertaa päivässä.
Malvina Reynoldsin "Little boxes" vuodelta 1962.
(Nykyään ehkä eniten tunnettu Weeds-sarjan tunnarina?)
(Nykyään ehkä eniten tunnettu Weeds-sarjan tunnarina?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti