lauantai 24. syyskuuta 2011

Puun uusi koti

Sinä kesänä kun odotin tytärtämme, tämä tammi oli n. 10 sentin korkuinen. Siinä oli kaksi pienenpientä lehteä, jotka eivät edes vielä näyttäneet tammenlehdiltä. Olin jo nyppäämässä "ärsyttävää rikkaruohoa" pois liljojen keskeltä kun tajusin sen olevan tammi. Ja että terho on varmaankin alkanut itää samoihin aikoihin kuin mahassani potkiva tyyppikin... En saanut nypättyä. Ajattelin, että kasvakoon siinä seuraavat 40 vuotta. Tai kuinka kauan nyt sitten tässä asummekaan.


Talon oston jälkeen jos ei ensimmäinen niin viimeistään toinen ajatus oli, että tyttären oma puu täytyy saada mukaan. Selvitin tammen siirtämisestä kaiken mahdollisen mitä google tiesi, ja päätin lopulta, että homma menee liian hankalaksi.


Alkuviikolla törmäsin sattumalta talon myyjään, ja ennen kuin ajattelin, sanoin: "Kuule mites olette viikonloppuna paikalla? Kun meidän pitäisi istuttaa yksi puu.


 Tammi matkusti uuteen kotiinsa arvopuulle sopivalla tyylillä – kylpyammeessa.

Ja nyt se odottelee talvea uuden pihan reunalla, keinun vierellä. Toivottavasti jaksaa vielä juurtua, vaikka myöhään syksyyn menikin. Tammen juuri kasvaa pystysuuntaan. Voi olla, että ihan tarpeeksi juurta ei saatu mukaan, mutta katsotaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti