Tervetuloa kotiin!

Tänään saimme avaimet. Uusi koti.
- "Tervetuloa! Meillä on ollu täällä tapana notta siivotaa ens alkuu raadot pihalta!"
Siis... no se on aina hienoa, kun lasten leikkipaikalla tapellaan verissä päin. Kiroillen poimin kahden muovipussin kanssa päättömän ja sisuskaluttoman ruumiin talteen leikkimökin nurkalta, ja toivon, ettei kaksivuotias ehtinyt nähdä saati koskea... Mutta samalla hymyilin – näin sitä vaan kaupunkilaiskakaraa viedään, kun vanhassa omakotitalossa sattuu ja tapahtuu. Itse murhaajakin jolkotteli hieman myöhemmin pihan poikki ja jäi tyyttymättömänä naukumaan höyhenkasan viereen.

Sisällä talossa sentään oli vähän siistimpää. Ja ihanaa. Ja kaikki loksahti paikoilleen. Kaupanteon jälkeen ajattelin, että katsotaan sitten, asutaan vähän aikaa ja tehdään pikkuhiljaa. Nyt olen nähnyt huoneet tyhjinä (aah, miten paljon avarampia ne ovatkaan!) ja nähnyt mitä kaappien takaa löytyy... Olen löytänyt ensimmäisen "Oho-mikäs-tämä-on"-yllärin ja tiedän miten sen korjauksessa edetään. Tiedän jo suurimman osan tapeteista ja osaan piirtää muuttomiehille ohjeet siitä, mihin mikäkin huonekalu menee. Näen mielessäni, miltä huoneet tulevat näyttämään.


Mistä tietää, että on tullut kotiin?
Minä tiesin siitä, että kun myyjä laski avaimet käteeni ja sulki oven perässään, taisin itkeä hieman.


Maistiaisia iltapäivältä:

Ilta-aurinko laskee.

Keittiö on valtava. Oikeesti hei, mihin näin paljon kaappeja tarvitaan?
Ai juu, omenahillon ja -mehun tekeminen vaatii kai jotain välineitä, ja niitä pitää koko muu vuosi säilyttää jossain?

On monta tapaa rakentaa portaat. Ikkunan eteen on yksi.

Kakluunin vierelle voi kuvitella Tapettitalon Helsinki-tapetin.

Lastenhuone: pinkki muovimatto ja "leikkinurkka" omalla lampulla.