Minäpä olenkin tänään ensimmäistä kertaa istunut oman taloni katolla, siinä savupiipun juurella, ja katsellut aurinkoa. Ylhäältä piha näyttää pienemmältä – hyvä niin, koska kun ensi kesänä tuskastun valtavaan ruohonleikkuu-urakkaan, voin kivuta katolle ja arvioida tilanteen uudelleen.
Syy katolla istumiseen oli, että halusin nähdä omin silmin, mitä yläpohjista löytyy. En ollut paikalla pari kuukautta sitten, kun ukko ja kuntotarkastaja kömpivät niihin (monikossa siksi, että lisäsiiven yläpohja on tietenkin eri ja sinne on eri kulku kuin talon vanhan osan katolle). Halusin nyt oman turistikierroksen, omat näköhavainnot sekä valokuvia, joten ukko-parka joutui maailman vaarallisimpiin tikkaisiin jo toistamiseen. Mutta onneksi menimme, sillä kaikkea mielenkiintoista ja tarkkailua vaativaakin löytyi... Mutta niistä ehkä lisää myöhemmin, tai sitten ei, kunhan ensin selvitämme mistä on kysymys. Vanhan talon yläpohja on (luultavasti) paremmassa kunnossa kuin lisäsiiven. Ei mikään yllätys, koska sen verran olen jo RMT-oppikirjoista oppinut, että kaikki mikä on 80-luvulla tehty, on tehty joko huonosti... tai vielä huonommin.
Lisäsiiven yläpohjassa...
...viihtyvät kaikenlaiset vieraat:
Oman talon katolla:
Levähdystauon jälkeen tästä luukusta sisään...
...ja hommiin!
Kun hieman tonkii pintaa syvemmälle, löytyy aarteita.
Eristysmateriaalia vuodelta 1955:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti