Ja keittiössä tuoksuu joulu

Viime joulukuussa tehtiin melkein kesäisiä pihahommia vihreällä nurmikolla. Eilen vuosi kääntyi taas päälaelleen, kun keräsin ensimmäiset omat mustaherukat ja suoritin (varsin taidokkaasti, vaikka itse kehunkin) elämäni ensimmäiset kuumennettujen hillopurkkien täytöt.

Jouluisen olon tekee herukkahyytelön resepti, joka löytyy eräästä mukavasta ruokablogista täältä. Neilikkaa, kanelia ja muskottikukkaa. Tosin minäpä näppäränä likkana tuloksettoman kauppareissun jälkeen pakosta korvasin muskottikukan hieman ohjetta pienemmällä määrällä muskottipähkinää – ei aavistustakaan mitä vaikutuksia tällä on valmiille hyytelölle. Saman kasvin suurin piirtein samasta osasta kuitenkin on kyse? Ruokaummikko vauhdissa taas.

Anopilta opittua: hyytelöön käytetään hieman raaempia marjoja, koska ne sisältävät enemmän pektiiniä, joka taas on luonnon oma hyytelöimisaine. E440-pektiiniä saa toki ihan jauheena apteekistakin.

Kaikkea purkkien keittelyä ja lämmittämistä edelsi luonnollisesti pitkä selvittely siitä, millaisia purkkeja kaiken pihalla kasvavan säilömiseen tarvitsen, kuinka monta ja mistä niitä saa.

Ja jos ohjeessa sanotaan, että 1 kg herukoita + muut ainekset, niin ensin täytyy saada tieto, paljonko se on litroissa. Koska purkit ovat litroissa. Koska missään ei kerrota kuinka paljon hyytelönkeiton aikana haihtuu eli paljonko sinne loppusijoitukseen menee. No, nyt minulla on reippaasti ylimääräisiä purkkeja seuraavaa satsia tai omppuhilloa varten, koska tällä reseptillä valmista kamaa tuli noin litra.

Päädyin näihin, jotka olivat rumempia mutta halvempia kuin ne viereiset.

Siinä se ny putisee.

Ja siinä se nyt jäähtyy ja hyytelöityy!

Herukoita jäi vielä hieman pakastettavaksikin. Ja taas saa nauraa – pakastimen kestävä tussi oli minulle aivan uusi tuttavuus. Mutta nyt olen siis pakastanut elämäni ensimmäisen kerran ihan omia marjoja, ja minulla on vieläpä kynäkin tähän tarkoitukseen!

Pakastajan tussi on tukastajan passi.