sunnuntai 5. elokuuta 2012

Löytöjä rotvallir reunalta


Asuntomessureissulla hylkäsin ukon hotellin aulaan tavaroiden kanssa ja ilmoitin, että mulla on tasan tunti aikaa juosta Radiokirppis ympäri. "Eihän nyt näin kauas tulla ilman edes yhtä kirppisvisiittiä!" Kaatosade alkoi saman tien kun astuin ovesta ulos, joten kipitin läpi Kehräsaaren ihanien pikkuputiikkien, Laukontorin yli ja sisään kirppikselle. Heinäkuu oli tehnyt tehtävänsä täälläkin, koska pöytiä oli tyhjillään ja ...hmmm... siivoojakin taisi olla lomalla. Olin etukäteen lueskellut keskustelupalstoilta Tampereen parhaista kirppiksistä, ja törmännyt Radiokirppiksen kohdalla huhuihin "välillä hieman töykeän tuntuisesta" henkilökunnasta, joten en ollut yllättynyt paikan päällä. Tosin itsekin samaa duunia tehneenä tiedän työn varjopuolet ja sen, ettei aina hymyilytä. Mutta tästä kaikesta viis, haaviin jäi silti joitakin ihanuuksia:

Käsilaukkufriikkiyteni alkaa lähennellä kenkäfriikkiyttäni.
Varsinkin nämä vanhat, joissa on puinen kahva – ah, huh ja oi voi.
Tähän täytyy tosin kustomoida joku sisäpussi, muutoin kynät putoilevat.

Ralliruutukuosinen jättikori autoretkien piknikeille.
Lisäksi vanha ja iso Riihimäen lasipurkki ja musta metallinen lehtiteline, josta varmaan lisää myöhemmin... Ehkä kuitenkin jopa paremmat löydöt hyppäsivät eteen noin puoli tuntia myöhemmin. Palasimme hotellille, ukko sanoi että väsyttää, levätääs vähän, minä avasin verhot ja huomasin alhaalla kadun toisella puolella näyteikkunan, jossa tihrustin olevan kenkiä ja kyltin, jossa näytti lukevan "loppuunmyynti", ja noin minuutin kuluttua olimme taas ulkona. Ja Kenkäliike Fizzissä loppualennus jatkuu – valikoimaa tosin nyt neljä paria vähemmän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti