Uusi vanha kirjoituspöytäni

Vuosikymmenien saatossa rispaantunut mutta minulle rakas vanhempieni vanha kirjoituspöytä ei muuttanut evakkoon mukanamme. Hometalosta poistuessaan kun joutuu aika tarkaan miettimään, mitkä esineet jaksaa, osaa, pystyy tai yleensäkään kannattaa perusteellisesti putsata – ihan kaikki kun suositellaan puhdistettavaksi.

Minä esimerkiksi imuroin kaikki cd-levymme yksitellen, ja niitä ei ole vähän. Vaatteista ja muista tekstiileistä pois heitettiin lähes kaikki, mikä ei kestänyt 60 asteen pesua kotona tai kemiallista pesua ammattilaisella. (Ja se pesulalasku olikin sitten sievoinen.) Monta mattoa, paljon pehmoleluja, vaatteita, sohva – bye bye. Kirjoista ja lehdistä puhumattakaan...

Vanha kirjoituspöytäni olisi hankalan putsauksen lisäksi vaatinut perusteellisen kunnostuksen, ei pelkästään ulkopuolelta vaan myös hyllyjen ja laatikoiden vuoksi. Pitkän harkinnan ja muutaman murheitkun jälkeen päätin, että se saa vihdoin, täysin palvelleena, lähteä kirjoituspöytien hautausmaalle. Vanhempani ostivat sen kymmenellä markalla aikana ennen minua jostain romuhuutokaupasta ja laittoivat kuntoon. Otin pöydästä nyt talteen heidän asentamansa pyöreät vetimet, jotka silloin olivat maksaneet enemmän kuin pöytä itse. Loppu meni talonpalasten joukossa purkufirman jätelavalle.

Eikä aikaakaan, kun sain vinkin uudesta työpöydästä. Se on unelmieni malliyksilö: tiikkinen ja viiskytlukuinen, ihan tavallinen mutta kuitenkin hieman erikoinen. Kaiken lisäksi se on kuulunut henkilölle, jota ihailen. Joten pakkohan se oli ostaa pois.

Kirjoituspöytäni majailee toistaiseksi omassa evakkopaikassaan duunikaverilla (jolle myös kiitos kuvista), koska vuokrakaksioomme se ei olisi mahtunut. Mutta ei mene enää kovin kauaa, niin minulla on tämä kaunokki, jonka ympärille rakentuu koko olohuoneen sisustus:

Hei, sehän on samalla pieni kirjahylly!